Kympin kuulumisia
Julkaistu: 10.03.2024 13.03

Kympin kuulumisia

Kauteen 2024 valmistautuminen on Kympin osalta kovassa vauhdissa. Tähän kauteen Kymppi lähtee kahden joukkueen voimin. Ykkösjoukkue pelaa kakkosta ja Kympin kakkosjoukkue pelaa kolmosta.

Yhteistyötä tehdään viime vuotiseen tapaan KPV:n kanssa. Yhteistyö seura sopimus tehtiin jo ennen vuoden vaihdetta. Yhteistyön merkitys on näkynyt varsinkin Kympin harjoituspeleissä ja myöskin harjoituksissa. Kahdessa harjoituspelissä on KPV:n b-junioreita ollut apuna todella kiitettävästi. Olipas toisessa pelissä jopa kaksi 09 ikäistä tyttöä apuna. Sopimuksia Kymppi on solminut vajaa kaksikymmentä.

Kymppi on pelannut kaksi harjoituspeliä. Pari viikkoa sitten Kymppi kävi vierailulla Vaasassa sarjaporrasta ylempänä pelaavan Vifkin vieraana. Tuloksena oli 4-0 (1-0) tappio. Viikko sitten kohdattiin Kipparissa KPV:n 10 ikäluokan pojat ja tuloksena oli 3-1 voitto. Maalintekijöinä ottelussa olivat Jonna Korkiakangas kahdella maalillaan ja Jenny Järvelän viimeistellessä yhden maalin. Tänään sunnuntaina Kymppi matkustaa Pietarsaareen Unitedin vieraaksi missä nähdään paremmin oman sarjan taso.

Kympin ykkösjoukkueen sarja-avaus on Seinäjoella sunnuntaina 5.5 SJK:n vieraana. Ensimmäisen kotipelin Kymppi pelaa torstaina 16.5 klo 19.30 Keskuskentällä VPS:n tullessa vierailulle. Voidaan todeta, että ei mikään helppo sarjan alku ole Kympin osalta, kun kolmeen ensimmäiseen peliin kohdataan kahdessa kaksi viime kauden karsijaa naisten ykköseen. Kakkosjoukkueen sarja-avaus on tiistaina 7.5, kun Santahaan keinonurmelle vieraaksi saapuu NIK.