30
KES
19.15
Edustus, Naisten Kakkonen

VIFK/2 - KF10   3 - 3

Botniahalli ulko TN

Kymppi tasapeliin Vaasassa

Kokkola F10 matkusti tiistai-iltana Vaasaan naisten kakkosen otteluun VIFK/2:n vieraaksi. Ottelu pelattiin Botnia hallin ulko tekonurmella. Olosuhteet ottelussa olivat Suomen normaali kesää vastaavat. Noin 20 astetta lämmintä sekä tuuliset olosuhteet ja olipa kentällä jopa valaistus päällä. Tuloksena tiistain ottelussa oli 3-3(2-2) tasapeli.

Avausjakson pelistä voidaan todeta, että peli oli heti alusta lähtien vauhdikasta ja voitosta taisteltiin joka tilanteessa. Avausmaali nähtiin ottelussa 10 minuutilla, kun kotijoukkeen Emelie Sax laukoi 1-0 numerot. Kympin tasoitus nähtiin ottelun 33 minuutilla Emilia Nurkkalan viimeistellessä Ada Mannströmmin syötöstä. Tästä kolme minuuttia niin Kymppi siirtyi 1-2 vierasjohtoon. Ada Mannström laukoo ja maalivahdin torjunnasta pääsee Roosa Nyman laukomaan pallon tyhjään verkkoon. Tästä kaksi minuuttia niin kotijoukkueen Emmi Kunnaspuro tasoittaa taukotilanteeksi 2-2.

Toisen jakson alku oli kotijoukkeen lievää hallintaa. Ajassa 55 minuuttia Kokkola F10:ssäkin pelannut Ina Järvinen vie kotijoukkueen 3-2 johtoon. Tämän jälkeen hallinnan ottelussa ottaakin vierailija Kymppi. Paikkoja luodaan tasaisin välein. Ottelun 69 minuutilla oli Kymppi todella lähellä tasoitusta. Ada Mannström laukaus osuu ylärimaan ja seuranneesta jatkotilanteessa oli Roosa Nymannilla avoin paikka, mutta laukaus harmittavasti epäonnistuu. Saadaan ansaittu tasoituskin aikaan. Ottelun 72 minuutilla Ada Mannström syöttää ja Roosa Nyman ohjaa lähietäisyydeltä 3-3 tasoituksen. Enempää maaleja ei ottelussa tehdäkkään, vaikka loppua hallitsikin vierailija Kymppi.

Kympin pelit jatkuvat jo ensi sunnuntaina, kun Kymppi matkustaa Kuopioon KuFun vieraaksi.

https://www.palloliitto.fi/ottelu/1534618


Tilastot
VIFK/2

3 - 3

(2-2)
10'MaaliSax Emelie
33'MaaliNurkkala Emilia
33'MaalisyöttöMannström Ada
36'MaaliNyman Roosa
38'MaaliKunnaspuro Emma
44'VaroitusNyman Roosa
55'MaaliJärvinen Ina
72'MaaliNyman Roosa
72'MaalisyöttöMannström Ada

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista