Esittely
Ottelutilastot
KF10 - VIFK/2
2020 - Edustus - Naisten Kakkonen
Klo 13:00 Kokkola, Kippari Hall
12
Syy

Kympillä lauantaina viimeinen kotipeli


Kokkola F10 kohtaa lauantaina kauden viimeisessä kotipelissään Vifkin kakkosjoukkueen. Ennakko tiedoista poiketen ottelu pelataan Kipparihallissa klo 13.00 Kaupungin päätöksellä.

Lauantain vastustaja VIFK/2 on tullut varsin tutuksi vastustajaksi tällä kaudella. Joukkueet kohtaavat jo kolmannen kerran tällä kaudella. Kesäkuun lopun pelissä Vaasassa varsin vauhdikkaassa pelissä pisteet jaettiin numeroin 3-3. Kolme viikkoa sitten Pihlajassa Kymppi oli numeroin 4-1 ansaitusti parempi.

Lauantain peliin lähtee Kymppi hivenen haasteellisista lähtökohdista. Opiskelujen ym. syiden takia on harjoittelu ollut vähän vajaavaista. Se on kuitenkin varmaa, että Kymppi haluaa jatkaa hyviä esityksiä ja mahdollisella voitollaan se nousisi jo sarjassa toiseksi.

Siis ei muuta kuin lauantaina suunnaksi klo 13.00 Kipparihalli ja katsomaan Kympin kauden viimeistä kotipeliä ja jatkaako Kymppi voittoputkeaan.

Liput 5 euroa

Kahviokin ottelussa löytyy. Valitettavasti mitään maksupäätteitä ei löydy ja ainut maksuväline on käteinen.

TERVETULOA OTTELUUN

Kymppi päätti kotipelit voittoon


Kokkola F10 kohtasi tänään lauantaina kauden viimeisessä kotipelissään Vifkin kakkosjoukkueen Kipparihallissa. Lukemat päivän ottelussa olivat tiukan taistelun jälkeen kotijoukkue Kympille 2-1(1-0)

Ensimmäinen puoliaika oli puolin toisin tiukkaa taistelua. Jakson parhaat paikat tulivat parista kulmurista Vifkille. Molemmissa puskut menivät niukasti ohi. Kun vierailija ei onnistunut kulmissaan niin kotijoukkue Kymppi kaatoi kylmää vettä vierailija Vifkin niskaan jakson viime hetkellä. Essi Rahkosen millimetrin tarkan kulman puskee sisälle Ida-Maria Hägg-Mäkinen jakson viime sekunneilla.Todella tärkeä maali ja mihin paikkaan.

Toisella jaksolla oli kotijoukkue Kympillä paikkoja paremmin lisämaalien tekoon kuin vierailija Vifkillä. Mm. Emmi Niskakankaan vapari n.25 metristä osuu ylärimaan. Emmillä oli myös mainio puskupaikka Emilia Nurkkalan keskityksestä, jonka vaivoin vierailijan maalivahti torjuu. Kympin hyvien paikkojen jälkeen onnistuu vierailija VIFK tasoittaa ottelun 72 minuutilla Paula Jaskarin laukauksella. Pitkään näytti siltä, että päädytään tasalukemiin. Mitä vielä viisi minuuttia ennen loppua kovan taistelun päätteeksi pääsee Emilia Nurkkala lähietäisyydeltä laukomaan Kympin voiitonumeroiksi 2-1. Ai ai mihin paikkaan taas. Loppu oli kovaa taistelua, mutta lisämaaleja ei enää nähty.

Näin ollen Kymppi jatkaa neljän ottelun voittoputkessa ja nousi päivän hienon voiton myötä jo kakkoseksi lohkossaan maalieron turvin. Onnistujia Kympin riveissä oli päivän pelissä lukuisia. Mutta ei voi olla mainitsematta puolustuksen Senja Rintalan, Mette Perkiön, Kaisa Tolosen, Essi Rahkosen ja Lotta Toivasen onnistumisia päivän pelissä. Viimeisenä lukkona maalinsuulla Päivi Utunen pelasi taas vuorenvarmasti.

Mainittakoon vielä, että kauden aikana Perkiön sisarukset Mette ja Neea ovat pelanneet nyt kolme kertaa vastatusten. Mette pelaa Kympissä ja isosisko Neea pelaa Vifkin kakkosjoukkueessa. Näissä kolmessa kohtaamisissa pääsi pikkusisko Mette olemaan voittajien puolella.

Palkintoraati palkitsi vieraista Emmi Ilomäen ja kotijoukkueesta Senja Rintalan ja Emmi Niskakankaan.

Kympillä on jäljellä vielä kaksi vieraspeliä. Kahden viikon päästä lauantaina Kymppi matkustaa Ouluun OTP:N vieraaksi.

https://www.palloliitto.fi/ottelupoytakirja&182664...


Ei liveseurantaa


   

   

   

   
Tilastot
2 - 1
(1-0)
45' Maali Hägg-Mäkinen Ida

45' Maalisyöttö Rahkonen Essi

72' Maali Jaskari Paula

85' Maali Nurkkala Emilia
Lisää uutisia
Kokkola Futis 10
«  Syyskuu   »
Kategoriat