Esittely
Ottelutilastot
KF10 - Virkiä
2018 - Edustus - Naisten Kakkonen
Klo 13:00 Santahaka (tekonurmi), Kokkola
29
Huh

Kymppi aloittaa kotipelit


Kokkola F10 aloittaa kauden 2018 kotipelit sunnuntaina 29.4 klo 13.00. Vastaan Santahaan keinonurmella pelattavaan otteluun asettuu Lapuan Virkiä.

Kymppi ei jäännyt murehtimaan kauaksi aikaa avauskierroksen tappiota Jypk/2:n vieraana vaan käänsi katseensa nopeasti eteenpäin. Viikolla on saatu kaksi hyvää palloreeniä ja pelaajia on ollut harjoituksissa todella hyvin.

Sunnuntain vastustajasta ei ole paremmin tuntumaa, joten vastus voi olla vaikka kuinka kova. Virkiä aloitti sarjansa pienessä Patruuna hallissa 0-2 kotitappiolla TP-47 vastaan.

Sunnuntain otteluun on yleisöllä vapaa pääsy. Tervetuloa katsomaan jonkin verran uusia pelaajia joukkoonsa saannutta Kokkola F10:ntä.

Kympille tappio kotiavauksessa


Kokkola F10 aloitti kauden 2018 kotipelit tänään Lapuan Virkiän saapuessa vieraaksi. Tulos ei ollut mitenkään kotijoukkueen osalta mairitteleva, sillä Virkiä vei pisteet 2-5(1-4) tuloksella Lapualle.

Kotijoukkueen kannalta ensimmäinen jakso alkoi mainiosti. Seitsämännellä minuutilla kotijoukkue siirtyy johtoon Ada Mannströmmin maalilla Sofia Peltolan toimiessa syöttäjänä. Tämän jälkeen maaleja ensimmäisellä jaksolla tekikin vierasjoukkue Virkiä. Sara Pöntinen 1-1 (10 rp), Ida-Sofia Koivula 1-2 (27), Sara Pöntinen 1-3 (30) ja taukonumerot 1-4 Sanna Salo aivan jakson loppusekunneilla.

Toinen jakso olikin numeroiden valossa tasainen. 1-5 numerot teki Ida-Sofia Koivula. Kotijoukkueen kavennuksen 2-5 teki ottelun 87 minuutilla Mia Rein todella komealla vapaapotkulla.

Kotijoukkueen osalta päivän peli jätti paljon kysymysmerkkejä ensi viikon lauantaina alkavalle ns. härkäviikolle jolloin pelataan kahdeksaan päivään kolme peliä.

Kympin pelit jatkuvat ensi lauantaina klo 13 Santahaan keinonurmella jolloin vieraaksi saapuu sarjan kahdella voitolla avannut FC Vimma Kajaanista.


Ei liveseurantaa



   

   

   

   
Tilastot
2 - 5
(1 - 4)
7' Maali Mannström Ada

7' Maalisyöttö Peltola Sofia

10' Maali Pöntinen Sara

27' Maali Koivula Ida-Sofia

30' Maali Pöntinen Sara

45' Maali Salo Sanna

46' Vaihto ulos Karvonen Tiia-Maria

46' Vaihto ulos Hedström Sonja

46' Vaihto sisään Delia Teresa

46' Vaihto sisään Vähätiitto Laura

58' Maali Koivula Ida-Sofia

64' Vaihto ulos Isokangas Henna

64' Vaihto sisään Perkiö Neea

74' Vaihto ulos Luokkala Lina

74' Vaihto sisään Saastamoinen Petra

83' Vaihto ulos Peltola Sofia

83' Vaihto sisään Rahkonen Essi

86' Vaihto ulos Koskela Keena

86' Vaihto sisään Tiala Rina

87' Maali Rein Mia
Lisää uutisia
Kokkola Futis 10
«  Helmikuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728
 
Kategoriat