Esittely
Ottelutilastot
Esse IK - KF10
2018 - Edustus - Naisten Kakkonen
Klo 14:00 Bollplan 1, Ytteresse
18
Elo

Kympille tappio Ähtävällä


Kokkola F10 kävi tänään pelaamassa Ähtävällä pisteiden kannalta tärkeässä pelissä Esse IK:n vieraana. Tuloksena oli tasaisen ensimmäisen puoliajan jälkeen Essen 4-1(1-0) voitto. Lähtökohdat Kympin kannalta päivän otteluun olivat hankalat, sillä jalkeille saatiin vain 11 tyttöä.

Pelaajamäärästä johtuen otteluun lähdettiin Kympin toimesta varsin puolustus voittoisella taktiikalla. Todella hyvin joukkue ensimmäisen puoliajan pelasikin. Välit pysyivät pienenä ja varsin usein kotijoukkue joutui turvautumaan pitkiin syöttöihin. Saatiin puoliajalla yksi maalikin aikaiseksi ja sen teki kotijoukkue. Ottelun 7 minuutilla Ann Svartsön kulma leijuu hyvän sivutuulen avittamana niukasti yli maaliviivan. Tilanteen maaliksi liputti lopulta linjatuomari. Molemmilla oli ensimmäisellä puoliajalla tämän lisäksi pari puolittaista maalipaikkaa.

Toisen puoliajan alku oli kotijoukkueen lievää hallintaa. Kotijoukkue siirtyy 2-0 johtoon ottelun 69 minuutilla Ida Kuoppalan toimesta. Ottelun 72 minuutilla Mia Rein laukoo todella hienosti Kympin 2-1 kavennuksen. Syötön maaliin tarjosi loppukaudeksi KPV:stä lainalle tullut nuori Tiia-Maria Hautamäki. Tämän jälkeen Kymppi nostaa vähän pelaajia ylös pisteiden toivossa. Kympin loppukirin lopulta katkaisee Ida Kuoppala kahdella maalillaan ottelun 78 ja 80 minuutillaan.

Tuloksesta huolimatta Kympin tytöt taistelivat päivän ottelussa todella hienosti vaikeista lähtöasetelmista huolimatta. Kympin pelit jatkuvat vasta kolmen viikon päästä naisten Suomen Cupista johtuen. Kympin vieraaksi Pihlajaan saapuu lauantaina 8.9 klo 13.00 käytävään otteluun KaNu Kauhavalta.

https://vanha.palloliitto.fi/tulospalvelu/ottelu&9...

Ei liveseurantaa



   

   

   

   
Tilastot
4 - 1
(1 - 0)
7' Maali Svartsjö Ann

68' Varoitus Nimi

69' Maali Kuoppala Ida

72' Maali Rein Mia

72' Maalisyöttö Hautamäki Tiia-Maria

76' Varoitus Nimi

78' Maali Kuoppala Ida

80' Maali Kuoppala Ida
Lisää uutisia
Edustus
«  Joulukuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31