10
MAA
19.30
Edustus, Harjoitusottelu

GBK - KF10   7 - 1

Kipparihalli

Kymppi jaksoi 65 minuuttia

Lauantai-iltana kohdattiin Kipparissa voitaisiinko sanoa, että jopa harvinainen naisten harjoituspeli Kokkolaisten joukkueiden kesken. Emäntänä lauantai-illan pelissä oli vielä viime kaudella liigaa pelannut GBK ja illan vastustajana oli sarjaporrasta alempana pelaava Kokkola F10. Loppunumerot ottelussa olivat GBK.lle 7-1(1-0) puoliajalla tilanteen ollessa vielä tasainen.

Ensimmäinen puoliaika oli vielä numeroiden valossa varsin tasainen. Avauspuoliajan ainoasta maalista vastasi ottelun 8 minuutilla GBK:n Rebecka Holmbäck. Kokkola F10:n paras paikka tasoitukselle tulee ottelun 29 minuutilla Ada Mannströmmin laukauksen mentyä niukasti ohi.

Toisella puoliajalla GBK siirtyy 2-0 johtoon otttelun 52 minuutilla Anu Allosen vaparilla. Pari minuuttia tästä niin Roosa Nyman on kaventaa, mutta laukaus harmittavasti poikkipuuhun. Ottelun 64 minuutilla nähdään Kympin kavennus. Keena Koskelan millimetrin tarkan kulman puskee Kaisa Tolonen verkon perukoille. Viimeisellä 25 minuutilla maalinteosta vastaakin kotijoukkue GBK onnistuen tekemään vielä 5 maalia.

Pelin päätyttyä voidaan todeta, että vierailija Kokkola F10 pysyi matkassa hyvin 65 minuuttia. Viimeiset 25 minuuttia taas kotijoukkue hallitsi niin kuin maalit kertovat. Päätä pensaaseen ei Kokkola F10.n tytöt tarvitse painaa pelin päätyttyä. Pelissä tuli näkyviin, että Kympillä on harjoittelua huomattavasti vähemmän kertoina kuin eilisellä vastustajalla. Pieniä vaikeuksia oli myös kokoonpanon suhteen sillä jalkeille saatiin vain 13 pelaajaa. Sarjan alkuun on vielä kuusi viikkoa ja Kympillä on vielä yksi harjoituspeli tiedossa Peffin vieraana 7.4

Tilastot
GBK

7 - 1

(1-0)
64'MaaliTolonen Kaisa
64'MaalisyöttöKoskela Keena

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista